Ennustaja etana

Etanainen ennustaja.
Asusteli kodossansa.
Sarvillaan ennusteli aikoja tulevia, menneitä, olevia.
Kertoi sään kulloisen.
Itselleen niin mieluisen.
Sateinen kesä koittavi noille asukeille poloisille.
Hiirenkolon pienokaisille.
Säätä kuivaa povasi hän matosille maan.
Kodostansa pienoisesta.
Kotilolta kadonneesta.
Nääs etanat kun asu ei kuorissa.
Ei kävele housuissa suorissa maajussikaan.
Pellonpiennartaan.
Jo versoo pottu pellollansa.
Ajaneeko asiansa.
Pelättimme lintujen noiden.
Kaukaloiden tyhjyyttään ammottavien.
Edessä nyt porsaskatras huutaa.
Jo antaa luuta emäntä katille.
Eikä meidän Matille käy flaksi.
Ei tuo taksi kotiin latotansseista tyttöä.
Kaukana nuo ajat jo ovat.
Ajat menneet ja olevat.
Vaan ei vielä tulevat.
"Kysytään etanalta!"
Huutavi lapset.
Harmaahapset tuoleistansa.
Kiikkuvista kodeistansa.
Päivänsä viimeiset kuluttaa.
Jo odottaa multa maan sijoilleen asettujaa.
Odottaa ja odottaa.
Vaan koskaan tarpeekseen ei vieraita saa.

Joshua Samola

"Löhösohvareggae"

"Hei taas.
Nytpä ajattelin kertoilla eräästä huonekalusta.
Ei ei! Ei se oo mikään jalusta
Siispä aloitetaan kokonaan alusta.
Se paikan on vienyt eukon monen.
Äijät huomaansa kaappaa otaamaan ettonen.
On verraton vempain kotimme tää väriläiskä.
Tunnastakaa jo jokainen häiskä!
Jos löydätte itsenne tuolista.
Niin se on suurempi huolista.
Ja päivä alkaa ku repästy ois suolista.

Korttia ei kekoon tää asukki kanna.
Ei vuokraa maksa eikä ilmaseks anna.
Ja tää ei oo sit se yks "Sanna".
Kotiemme nurkissa loisena elelee.
Kun joku vaikka kuolla kupsahtaa,
se vain sikeitä vetelee.
Leppoisa hemmo ei nakkaa paskaa,
Vaikka lätkämatsin katveessa,
siihen äijät farttaa.

Pentujenkin suunnalta kurimusta saa.
Kimpassa pompitaan vaikka kengät jalassa.
Varsinki kun ensin käyty on kalassa.
Mudat, roskat silmilleen saa.
Muttei käy niitä siivoomaan.
Tämä onkin sitten hommia eukon.
Joka aamuisin tuo mieleen peikon.
Ei sellaista Rölliä!
En mä muista ala juttuja pölliä.
Mut silti mä tykkään eukon kanssa kölliä.

Laiskanlinnassamme on miltei kaikkea.
Perunalastuja, pizzan jämät ja joku "tämä!.
Ääh! Sen tunnistaminen on liian vaikea.
Jos kippaan pääni kaiteen yli.
Mietin tarkkaan ja muistelen.
Uneksin tuon Sohvan ihanaisen.
Kun kerran sen verhoitua uusiks sais.
Siinä se on.!
Kalliikso tulee?
No, Voi kuule ei vais.

Lautalla nopsaan Korkeasaareen.
Siellä saan tutustua harjanvarteen.
Kun riikinkukkoja hätyytän.
Niiltä sulkia nypin.
Lumivuohen pakeille sitten hypin.
Kerään valkoparran kyljestä kunnon tukon.
Sitten pakomatka kotiin uiden.
Nappaan matkalla koivuntuohta.
Varmaankin täysin suotta.

Mutta mitä vielä!
Valkovillakarvoin kuontaloin Sohvamme tunnetun.
Nyt perheenjäseneksin jo tunnustetun.
Ajattelen, "Raaski en koskaan luopua tuosta vuohesta.
Mutta kakoistaan sentään,
jotka valkeita ovat kuin tehty koivutuohesta.


By Joshua Samola