Ennustaja etana

Etanainen ennustaja.
Asusteli kodossansa.
Sarvillaan ennusteli aikoja tulevia, menneitä, olevia.
Kertoi sään kulloisen.
Itselleen niin mieluisen.
Sateinen kesä koittavi noille asukeille poloisille.
Hiirenkolon pienokaisille.
Säätä kuivaa povasi hän matosille maan.
Kodostansa pienoisesta.
Kotilolta kadonneesta.
Nääs etanat kun asu ei kuorissa.
Ei kävele housuissa suorissa maajussikaan.
Pellonpiennartaan.
Jo versoo pottu pellollansa.
Ajaneeko asiansa.
Pelättimme lintujen noiden.
Kaukaloiden tyhjyyttään ammottavien.
Edessä nyt porsaskatras huutaa.
Jo antaa luuta emäntä katille.
Eikä meidän Matille käy flaksi.
Ei tuo taksi kotiin latotansseista tyttöä.
Kaukana nuo ajat jo ovat.
Ajat menneet ja olevat.
Vaan ei vielä tulevat.
"Kysytään etanalta!"
Huutavi lapset.
Harmaahapset tuoleistansa.
Kiikkuvista kodeistansa.
Päivänsä viimeiset kuluttaa.
Jo odottaa multa maan sijoilleen asettujaa.
Odottaa ja odottaa.
Vaan koskaan tarpeekseen ei vieraita saa.

Joshua Samola