"Hetki aikaa tuota"

“Lasketaanpas nää vuodet yhteen.
Kootaan ne nippuun kuin kauralyhteet.
Heitetty, poltettu pois paljon.
Sentään jotain jäljellä on.
..
..
..
Ystävät hyvät, arvet syvät.
Kuka korjatane voi?
Kuka tapahtua sen antoi?
..
..
..
Olinko se minä?
Olitko se sinä?
Sitä koskaan kai tiedä ei.
Silti osan se minusta mukanaan vei.
..
..
..
Jälkiviisaus ei lohtua suo,
vain katkeran maun se menneistä
suuhun tuo.
Jatkavani toivon vielä hetken.
Ennenkuin käännän viimeisen lehden.
..
..
..
Aikojen alussa Jumala loi apinan.
Antoi sille kyvyn muuttua.
Kasvaa ylös, nostaa kapinan.
Sotaa tosiamme kohtaan tuottaen.
Huomiseen parempaan kai luottaen.
..
..
..
Mitä luottamus tuo aikaan sai?
Sitä tiedä en edelleen vain.
Sanat pahat sanottu on.
Muassaan tuoneet tuomion.
Anteeksi en tekojani silti pyydä.
Tai itseäni anna myydä.
..
..
..
Mallinen mammona ja henkinen manna.
Ei ne muodossaan tuossa mulle mitään anna.
Käskee vain ”Seurauksesi siitä itse kanna!“
..
..
..
Kantaa voin kai paljonkin.
Vain jos kanssani niin sovin.
Sopimus tuo on vain sana.
Merkityksetön kuin päätön kana.
..
..
..
Ilman mieltä.
Ilman kieltä.
Jolla kertoa sen vois.
Asian tuon joka viimein onnen sois.
..
..
..
Kunpa kerran edessäin arkku olisi,
ja mulla avain, joka siihen sopisi.
Nyt lipas Pandoran aukaisijansako löytänyt on?
..
..
..
Lipasta raotan.
Sen sisään kurkistan.
Ei salaisuutta se sisälleen kätkenyt.
Omat kasvoni sieltä, kuin peilistä näen nyt.
..
..
..
Löytyi vain Minä.
Yksin pimeässä istumassa.
Ja ilmeettömät kasvoni mun.
Kunpa vierelläin vielä nähdä voisin sun.
..
..
..
Vain kuunvalo halkoo puiston,
kuin valot etsradin.
Saaden minutkin loistamaan.
Kuivuneet kaislat nuo lammenrannan alkaa kahisemaan.
..
..
..
Mielikuvitukseni jatkaa matkaa.
Horsmat, lehdet jälleen hurraa.
Pian keikka ohi on ja aamu jo sarastaa.
..
..
..
Nyt nöyränä huomaan,
kun tuuli nostaa minutkin lehtenä ilmaan.
Ja puhaltaa, noille öisille kaduille tanssimaan.
..
..
..
..
..
Lyrix and all from Joshua "Jah Hookah "Samola